Palveleva kaikenikäisten yhteinen olohuone

28.03.2012
Palvelukeskus Kummeli on velkualaisten ylpeyden aihe. Sen syntyminen pieneen kuntaan oli aikoinaan merkittävä parannus paikalliseen palveluntarjontaan. Silloinen Velkuan kunta otti rohkeasti vastuuta
sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä kuntalaisilleen järjestämällä palvelut yhdistyksen kautta monipuoliseen palvelukeskukseen. Kummeli on edelleenkin ainutlaatuinen kokonaisuus,
jossa on sosiaali-, terveys-, kirjasto-, vapaa-aika- ja kulttuuripalvelut tuotetaan saman katon alla yhdistyksen ja kaupungin yhteistyönä.

Kummeli sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin alueella ja tarkemmin

Velkuan Teersalossa, aivan meren rannan tuntumassa.

Ensimmäinen osa Kummelia on valmistui vuonna 1992 ja laajennusosa

vuonna 1995. Rakentamista rahoittivat Raha-automaattiyhdistys ja
lääninhallitus (nykyisin AVI). Asuntoja on kaiken kaikkiaan
yksitoista. Yksi näistä on hiukan isompi ns. henkilökunnan asunto,
jonka käyttötarkoitus on muuntunut tarpeen mukaan. Kummelissa on tilat
myös kirjastolle, keittiölle ryhmäperhepäivähoidolle sekä
terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotolle.

Kummeli on pienuudessaan ja avoimuudessaan kodinomainen paikka.

Kummelin työntekijät ovat sitoutuneet työssään monipalveluajatukseen,
mikä tarkoittaa että työtehtävissä joustetaan asiakaslähtöisesti
tarpeen mukaan. Esimerkiksi lähihoitajan työpäivään saattaa sisältyä
sekä vanhusten että lasten hoitamista, pienimuotoista siivoamista sekä
Kummeliin poikkeavien vieraiden neuvontaa. Toiminnan kantavana
ajatuksena on että sukupolvet saadaan kohtaamaan keräämällä
eri-ikäisten palvelut saman katon alle. Kummelista onkin kehittynyt
kaikenikäisten velkualaisten yhteinen kohtaamispaikka, jossa
piipahtavat myös kesäasukkaat ja matkailijat.

Palvelukeskuksen toiminnasta vastaa Velkuan Kummeli ry, joka myy

palveluja pääasiallisesti Naantalin kaupungille. Toimintaperiaatteena
on, että Kummeli toimii avoimin ovin ympärillä olevaan yhteisöön päin
-kuka tahansa voi poiketa tuloaulaan, jossa voi juoda kupillisen
kahvia, käyttää esimerkiksi kirjaston palveluja tai käydä hoitamassa
asioitaan yleisöpäätteillä.

Kummeli ry toimii yleishyödyllisenä yhdistyksenä.  Kummeli tukee

muiden paikallisyhdistysten toimintaa tarjoamalla tiloja niiden
käyttöön. Tämä on merkittävä tuki lukuisten yhdistysten kautta
kanavoituvalle vapaaehtoistyölle. Tiloja käyttää myös Naantalin
seurakunta hartaustilaisuuksissa ja ikäihmisille suunnatussa
ystäväpiiritoiminnassa. Velkualla ei ole seurakunnan omaa tilaa kirkon
lisäksi. Tämän vuoksi Kummelissa vietetään myös velkualaisten juhla-
ja muistotilaisuuksia. Kirjaston tiloissa kokoontuu tarpeen mukaan
kansalaisopiston opintoryhmiä. Kerran kuukaudessa Kummelissa käy
yksityisiä palveluntarjoajia, parturi-kampaaja,
jalkahoitaja-kosmetologi ja hieroja/fysioterapeutti, joilta Kummelin
asukkaat ja kaikki kyläläiset voivat ostaa palveluja. Kummelin
henkilökunta on tietenkin myös itse järjestämässä tapahtumia ja
tilaisuuksia, joiden tarkoituksena on tuoda virkistystä asukkaille,
mutta samalla koko yhteisölle.

Pääpaino palveluiden tuottamisessa on vanhusten kotipalvelussa ja

lasten päivähoidossa. Kummelin sijainnin vuoksi saaristokulttuuria
esiintuodaan hoitotyön arjessa niin vanhusten kuin lastenkin kanssa.

Kesäisin Kummeli vilkastuu kesäasukkaidenja  saariston rengastielle

suuntautuvien matkailijoiden myötä. Kummelin keittiö on tuo
merkittävän paikallisen lisän matkailupalveluihin tarjoamalla
kesäaamuisin aamupalaa matkailijoille. Kummelin henkilökunta antaa
paikallistuntemustaan ja neuvontaa kenelle tahansa sisään asuvalle
uudelle vieraalle. Kummeli ry luo toiminnallaan paikallista elinvoimaa
ja hyvinvointia tavalla, joka kiinnostaa monia palveluiden kehittäjiä
niin valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin.

Tervetuloa tutustumaan!

Ajankohtaista

16.04.2012

Kummelin uusimmat kuulumiset kannattaa käydä lukemassa TIEDOTUS linkin kautta.

-Ville K-

 

Pikalinkit